Siirry suoraan sisältöön

Nämä vegaaniset nokkosraviolit on täytetty herkullisella vegaanisella tuorejuustolla. Täytteen voi muokata minkä makuiseksi tahansa, jos ei pidä nokkosista tai niitä ei ole saatavilla. Kastikkeeksi riittävät tuoreet yrtit ja tilkka öljyä.

Itse tehdyt raviolit

Kotitekoisten raviolien valmistus vaatii hieman aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoista. Itse tehdyt raviolit ovat niin suussa sulavan herkullisia, etteivät juuri kastiketta kaipaa. Halutessaan päälle voi ripotella tuoreita yrttejä ja kaataa päälle vielä tilkan oliiviöljyä. Myös Alfredo-kastike sopii hyvin raviolien kanssa nautittavaksi.

Valmistus voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen, joista kaksi voi suorittaa jo etukäteen. Nämä neljä vaihetta ovat

  1. Pastataikinan valmistus
  2. Tuorejuustotäytteen valmistus
  3. Pastataikinan kauliminen
  4. Raviolien kokoaminen

Pastataikina ilman kananmunia

Useimmat pastataikinareseptit sisältävät kananmunia, mutta kananmunat eivät ole välttämättömiä pastataikinan valmistuksessa. Taikinan voi mainiosti tehdä ilmankin kananmunia.

Vegaaninen pastataikina valmistuu neljästä ainesosasta: jauhoista, suolasta, öljystä ja lämpimästä vedestä. Tämä kananmunaton pastataikina on helppo valmistaa ja käsitellä.

Täydellinen ravioli-täyte

Vegaanisen raviolitäytteen valmistaminen on niin superyksinkertaista. Mikäli nokkosia ei ole saatavilla ne voi korvata pinaatilla. Tietenkin voit käyttää myös muuta täytettä. Ravioleihin sopii hyvin esimerkiksi sienet, kurpitsa, tofu tai aurinkokuivatut tomaatit.

Vegaaninen tuorejuusto on helppo valmistaa, mutta voit toki käyttää myös kaupan tuorejuustoa. Oma suosikkini on Sheese, jolta löytyy tuorejuustoja muutamassa eri maussa. Tähän reseptiin suosittelen Sheesen Garlic & Herb makua.

Täytteen voi myös tehdä ilman tuorejuustoa, vaikkapa nokkosia ja sieniä yhdistämällä. Kokeile rohkeasti omia suosikkiaineksiasi.

Raviolien valmistus

Vegaaninen pastataikina

Aloita valmistamalla pastataikina. Sekoita jauhot ja suola isossa kulhossa. Tee jauhojen keskelle kuoppa. Lisää öljy ja vesi kuoppaan. Sekoita jauhoja vähitellen veteen ja muodosta taikinasta jauhotetuin käsin pallo.

Vaivaa taikinaa vielä noin 5 minuuttia, kunnes se on tasaista ja joustavaa. Peitä taikina kostealla keittiöpyyhkeellä ja jätä lepäämään puoleksi tunniksi.

Ravioli-täyte

Valmista täyte taikinan levätessä. Huuhtele nokkoset kylmässä vedessä ja leikkaa sitten lehdet suureen kulhoon.

Siirrä huuhdellut lehdet kattilaan ja lisää vettä sen verran, että lehdet peittyvät. Anna kiehua noin 30 sekuntia. 

Valuta hyvin ja ota vesi talteen. Veden voi juoda nokkosteenä, käyttää kukkien kasteluvetenä tai vaikka hiusten huuhteluvetenä.

Kaada valutetut nokkoset laudalle ja leikkaa erittäin hienoksi. Hienonna timjami, valkosipulinkynsi ja kevätsipuli/purjo.

Laita iso pinnoitettu paistinpannu keskilämmölle. Lisää pannulle tilkka oliiviöljyä. Kuullosta nokkosia, timjamia ja sipuleita, kunnes ne ovat pehmenneet. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita seos tuorejuuston kanssa. Tuorejuuston valmistusohjeen löydät täältä.

Raviolien kokoaminen

Jaa pastataikina kahteen osaan. Siirrä toinen osa jääkaappiin odottamaan. Kauli taikinasta 1 mm paksu levy tai käytä pastakonetta. Levy on sopivan paksuinen kun voit nähdä kätesi sen läpi.

Aseta taikinalevy jauhotetulle alustalle eteesi. Aseta teelusikallinen täytettä pastalevyn puolikkaalle noin 8 cm:n etäisyydelle toisistaan. Voitele taikina täytteiden ympäriltä vedellä ja käännä levyn loppuosa, niin että täytteet peittyvät. Painele välit yhteen, siten että täytteiden kohdalle jää ilmaa.

Leikkaa raviolit pastaleikkurilla tai lasilla. Siirrä raviolit jauhotetulle pellille ja valmista loppu taikina samalla tavalla.

Laita iso kattila suolattua vettä kiehumaan. Keitä 10 raviolipalaa kerrallaan (2 annosta) noin 1 minuutin ajan. Nosta raviolit reikäkauhalla lautaselle. Lourauta päälle tilkka oliiviöljyä ja koristele tuoreilla yrteillä.

Resepti

raviolit

Nokkosraviolit

Nämä vegaaniset nokkosraviolit on täytetty herkullisella vegaanisella tuorejuustolla. Täytteen voi muokata minkä makuiseksi tahansa, jos ei pidä nokkosista tai niitä ei ole saatavilla. Kastikkeeksi riittävät tuoreet yrtit ja tilkka öljyä.
Valmisteluaika 45 minutes
Kypsennysaika 5 minutes
Kokonaisaika 50 minutes
Ruokalaji Pääruoat, Pastat
Ruokakulttuuri italialainen, välimerellinen
Annoksia 4
Calories 436 kcal

Ainesosat
  

Pastataikina

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1,5 dl lämmintä vettä

Ravioli-täyte

  • 1 l tuoreita nokkosia
  • 1,5 dl vegaanista tuorejuustoa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 kevätsipuli tai pala purjoa
  • tuoretta timjamia
  • suolaa ja pippuria

Valmistus
 

Pastataikina

  • Sekoita jauhot ja suola isossa kulhossa. Tee jauhojen keskelle kuoppa. Lisää öljy ja vesi kuoppaan. Sekoita jauhoja vähitellen veteen ja muodosta taikinasta jauhotetuin käsin pallo.
  • Vaivaa taikinaa vielä noin 5 minuuttia, kunnes se on tasaista ja joustavaa. Peitä taikina kostealla keittiöpyyhkeellä ja jätä lepäämään puoleksi tunniksi.

Ravioli-täyte

  • Huuhtele nokkoset kylmässä vedessä ja leikkaa sitten lehdet suureen kulhoon. Siirrä huuhdellut lehdet kattilaan ja lisää vettä sen verran, että lehdet peittyvät. Anna kiehua noin 30 sekuntia.
  • Valuta hyvin ja ota vesi talteen. Kaada valutetut nokkoset laudalle ja leikkaa erittäin hienoksi. Hienonna timjami, valkosipulinkynsi ja kevätsipuli/purjo.
  • Laita iso pinnoitettu paistinpannu keskilämmölle. Lisää pannulle tilkka oliiviöljyä. Kuullosta nokkosia, timjamia ja sipuleita, kunnes ne ovat pehmenneet. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Sekoita seos tuorejuuston kanssa. Tuorejuuston valmistusohjeen löydät täältä.

Raviolien kokoaminen

  • Jaa pastataikina kahteen osaan. Siirrä toinen osa jääkaappiin odottamaan. Kauli taikinasta 1 mm paksu levy tai käytä pastakonetta. Levy on sopivan paksuinen kun voit nähdä kätesi sen läpi.
  • Aseta taikinalevy jauhotetulle alustalle eteesi. Aseta teelusikallinen täytettä pastalevyn puolikkaalle noin 8 cm:n etäisyydelle toisistaan. Voitele taikina täytteiden ympäriltä vedellä ja käännä levyn loppuosa, niin että täytteet peittyvät. Painele välit yhteen, siten että täytteiden kohdalle jää ilmaa.
  • Leikkaa raviolit pastaleikkurilla tai lasilla. Siirrä raviolit jauhotetulle pellille ja valmista loppu taikina samalla tavalla.
  • Laita iso kattila suolattua vettä kiehumaan. Keitä 10 raviolipalaa kerrallaan (2 annosta) noin 1 minuutin ajan. Nosta raviolit reikäkauhalla lautaselle. Lourauta päälle tilkka oliiviöljyä ja koristele tuoreilla yrteillä.
Avainsana kananmunaton pastataikina, nokkosraviolit, ravioli-täyte, raviolit, vegaaninen pastataikina, vegaaniset raviolit